Iki-ihana oma piparitalo

Saturday, December 05 2020 13:00 (GMT+2)
Language: Finnish
Leivo ja koristele piparitalo, mutta kenelle? Talo tontulle, maahiselle vaiko ihan itsellesi muistona lapsuuden joulustasi?

Jouluisen piparitalon leipominen on rentouttavaa ja virittää vuoden suureen juhlaan. Joulun tunnelma ja tuoksu tempaisevat mukaan. Niinpä hetki on loistava tilaisuus viettää "pikkujoulua" persoonallisella tavalla.
Piparitalon rakentaminen takaa perinteisen joulun tunnun, etenkin valkoisen lumikoristelunsa ansiosta.

Minun äidilläni, maalaistalon emännällä ja neljän lähes samanikäisen lapsen äidillä, oli tapana tehdä piparitalo aina ensimmäisenä adventtina. Vuosien ajan talo oli meille lapsille suuri ihmetyksen aihe. Viisaana naisena äitini päätteli, että talo pitää muksut poissa muista askareista, kiirettä kun oli. Ei tarvinnut muuta kuin kysyä: Haluatteko tänään syödä vaikkapa pihapiirin puut? Vihdoin koitti aika, että me neljä muksua saimme luvan suunnitella ja rakentaa vuosittain piparitalo ympäristöineen koko perheelle.

Murean piparitaikinan teen edellisenä päivänä, joten se on levännyt mukavasti leipomista varten. Kaulimme, paistamme ja koristelemme yhdessä. Tarvittavat välineet ja aineet löytyvät paikan päältä ja myös apu kaikkiin talon rakentumisen vaiheisiin. Minulla on muutamaan erilaiseen taloon piirustukset. Voit etukäteen suunnitella myös oman pienen asumuksesi piirustukset. Suosittelen asumusta, joka ympäristöineen mahtuu lautaselle, minkä halkaisija on noin 22 cm.

Leivomme joulutunnelmissa juhlatalo Paamiskassa, jonne on Nukulan pihapiiristä 600 m matka autolla tai lumisena aikana potkukelkalla. Talon rakentamisen ohessa nautimme joulumusiikista ja glögistä (alkoton).

Saat mukaasi loihtimasi piparitalon, kokemasi joulutunnelman ja tuoksut!
Regular price (35 €)
Children (30 €)