Pienen ihmisen iltakoulu

Pysähdymme, keskustelemme ja kirjoitamme



Joensuu, Finland
Available in Finnish
1 hour
3 spots per experience


What are we going to do

Pienen ihmisen iltakoulu on yhdistelmä keinoja, joilla katkaista arki ja kuunnella omaa sisäistä ääntään. Aluksi kokoonnumme yhteen ja esittäydymme lyhyesti. Tuokion alussa lämmittelemme kehoa ja teemme pienen hengitysharjoituksen. Ohjaaja antaa aiheen, josta jokainen kirjoittaa omaan muistikirjaan. Kirjoitustehtävän jälkeen on keskustelua ja lopuksi teemme vielä yhden kirjoitusharjoituksen. Tekstejä ei jaeta muille.

Pienen ihmisen iltakoulu sopii kaikille, jotka ovat kiinnostuneita pohtimaan omaa hyvinvointiaan kokonaisvaltaisesti sekä keskustelemaan ja/tai kirjoittamaan hieman arkisia aiheita syvällisemmistäkin teemoista. Iltakoulun aikana esitettyihin kysymyksiin on aina mahdollisuus vastata ainoastaan itselleen, omaan muistivihkoon kirjoittaen. Iltakoulussa käsiteltäviä teemoja ovat muun muassa tunnekirjeet, voimauttavat kysymykset sekä sisäisen lapsen hoivaaminen.

About Miia Kettunen - the Doer

Opiskelin 2019-2020 hyvinvointivalmentajaksi ja pudotin sen jälkeen lähes 20 kiloa ylipainoa pois. Koen, että erilaiset mielikuva- ja kirjoitusharjoitukset ovat auttaneet minua lisäämään onnellisuuttani ja nyt haluan jakaa oppimiani asioita myös muille.

Upcoming events

3 spots available

3 spots available

3 spots available

3 spots available

3 spots available

Requirements

Ota omat muistiinpanovälineet ja villasukat mukaan sekä pukeudu mukavasti, jotta voit vähän liikutella kehoa.

Reviews

Jonna

Jonna

Kiva ilta, hyvät tehtävänannot ja antoisat keskustelut. Rumpurentoutus oli hieno elämys lopussa.
Sirpa

Sirpa

Ilta oli mielestäni jälleen hyvin onnistunut. Ryhmässa oli aikaa omille ajatuksille ja oivalluksille. Kirjoitustehtävät hyviä samoin mielikuvatehtävät. Sain tuntumaa omiin tunteisiini. Kiitos Miia Illasta.
Marjut

Marjut

Kiitos Miia. Hieno iltakoulu merkittävien asioiden äärellä Kiitos kirjoitustehtävästä, kiitos tarjoiluista.
Jonna

Jonna

Mukava lämminhenkinen tapahtuma, hyvin ohjatut harjoitukset. Tykkäsin paljon!
Marjut

Marjut

Mukava sessio, rento sekä merkittävä. Ja ihana juttu sisäinen lapsi. Juuri hyvän kokoinen ryhmä. Ensikerralla otan villit villasukat mukaan.

VisitKarelia takes care of this site's marketing but is not responsible for the content nor selling the experiences.
Powered by Doerz Local