Aamuinen villiyrtti-retki Taljalan kylässä

Kyläkävely, villiyrttien poimintaa ja keittolounas.



Hämeenlinna, Finland
Available in Finnish
3 hours
5 spots per experience
July - August


What are we going to do

Kesä on parhaimmillaan ja lähestyvä täysikuu tekee kasveista hetkellisesti äärettömän ravinnepitoisia. Lähdemme pienellä porukalla kävelemään Taljalan ikivanhan kylän läpi ja nautimme viehättävästä kulttuurimaisemasta. Saavuttuamme kylän keskustaan, Tappitorille, astumme Taljalan kauniin, pienen arboretumin eli puulajipuiston siimekseen ja tutustumme käyttökelpoisiin villiyrtteihin.

Keräämme yrttejä noin tunnin ajan ja juttelemme niistä. Palaamme rauhallisesti takaisin talolle ja lepäämme puutarhassa. Nautimme ravitsevaa ja herkullista nokkoskeittoa kesän 2020 nokkossadosta ja saamme maistella edellisen syksyn kuivatuista sienistä valmistettua kermaisaa sienikeittoa. Tarjoilu on täysin gluteeniton ja laktoositon.

Kuu oli entisajan kalenteri. Täysikuun lähestyminen merkitsi kiivasta sadonkorjuuta. Kasvava kuu merkitsi huippua ravinnepitoisuuksissa ja vanha kansa tiesi tämän. Villiyrtit, kuten kasvatetutkin yrtit kerättiin aamulla, ennen puolen päivän hetkeä. Erityisesti voimakkaat ja merkittävät yrttikasvit kerättiin mahdollisimman lähellä täyden kuun päivää.

Lähtö: Taljalantie 219, 14500 Iittala. Jätä autosi parkkiin Taljalantien varteen tai talon pihaan. Pyörän tai moottoripyörän voi ajaa talon pihaan. Iittalan keskusta on 7 kilometrin päässä ja sinne pääsee lähijunalla. Iittala Village sijaitsee vain noin tunnin matkan päässä isommista kaupungeista kuten Helsinki, Turku ja Tampere. Taljala on loistava pyörä-juna-kohde. Viimeinen 2 kilometriä paikan päälle tultaessa on soratietä (Taljalantie).

About Iltamat Iittalassa - the Doer

Ajatukseni on luoda tuotteita ja palveluita kulttuurista käsin. Yritys Iltamat Iittalassa syntyi tarinallisien kotoisien konserttien ympärille. Tarinallisuus ja teemallisuus viehättää, sekä ihmisten kohtaaminen. Rauhallinen hämäläinen kylämiljöö antaa virikkeitä kohdata perinteet ja historia sekä ympäröivä luonto ja kulttuurimaisema. Vieraanvaraisuus, ilo ja vastuullisuus ovat minulle tärkeitä teemoja. Olen kiinnostunut toimimaan yhteistyössä muiden kanssa ja hyvin mielelläni otan palautetta vastaan myös asiakkailta ja vierailijoilta.

Upcoming events

5 spots available
Available in Finnish

Requirements

Retken soveltuvuus: Retken vaativuustaso on suhteellisen helppo. Retki sisältää kävelyä soratietä pitkin noin yhden kilometrin matkan lähtöpaikalta puulajipuistoon, sitten poiminnan päätteeksi saman matkan takaisin. Retki on mahdollista soveltaa osittain myös esteettömäksi. Ole siinä tapauksessa etukäteen yhteydessä retken järjestäjään. Huonon sään sattuessa retken ohjelmaa sovelletaan ja mahdollisesti helpotetaan. Muutokset mahdollisia olosuhteiden niin vaatiessa. Pidämme vähintään metrin turvavälin retkellä ja ruokailussa. Jos asia askarruttaa, olethan yhteydessä retken järjestäjään.

Retki on suunnattu pääasiassa aikuisille ja mukaan otetaan korkeintaan 10 osallistujaa.

Ole nopea ja varaa paikkasi!

Lapset: Voimme järjestää yrttipoiminnan ajaksi ala-kouluikäisille lapsille kasvisuunnistuksen ja leikki-aktiviteettia aikuisten ryhmän ohessa hintaan 15€ / lapsi. Hinta sisältää lounaan. Paikkoja lasten aktiviteettiin on vain viidelle lapselle. Kysy vähintään viikkoa ennen tapahtumaa asiasta lisää retken järjestäjältä!

Mukaan retkelle tarvitset: Säänmukainen vaatetus ja poimintaan astia tai kori. Suosittelemme myös ottamaan suojakäsineet tai puutarha-hansikkaat yrttien poimintaa varten. Välineitä saa myös tarvittaessa retken järjestäjältä lainaan. Laita tarpeestasi viestiä mielellään etukäteen, jos mahdollista!

Virtual Manager Oy takes care of this site's marketing but is not responsible for the content nor selling the experiences.
Powered by Doerz Local.